Ajatuksia ulkojäiltä ja ulkojäistä

19.12.2016

Olipahan niin innostava ilta, että pakko oli lyödä blogiin heti tarinaa. Illan aktiviteetti nimittäin oli ulkojää ja luistelemaan opettelu. Itse jo pysyn pystyssä, mutta tyttärelle tuossa liukkaassa ja kovassa pinnassa oli uutuuden viehätystä. Aivan loistavaa ajanvietettä. En muista tarkalleen, että milloin viimeksi olen laittanut hokkarit jalkaan, mutta osasin vielä nauhat solmia. Keli siis nollassa, ilmassa usvaa […]

Sähkö parantaa liikenteen energiatehokkuutta

4.12.2016

Sähkömoottorin hyötysuhde on kaksin-kolminkertainen verrattuna keskimääräiseen polttomoottorin käyttöön henkilöautossa. Myös sähkön tuotannon hyötysuhde on Suomessa melko korkea. Kun käytetään keskiarvoa Suomen sähköntuotannon päästöistä, saadaan sähkökäyttöisen henkilöauton päästöksi noin 30 grammaa hiilidioksidia ajokilometriä kohti. Päästöttömien energialähteiden osuus sähkön tuotannossa on myös kasvussa. Pienen polttomoottoriauton hiilidioksidipäästö on noin 120 grammaa kilometriä kohti, kun otetaan huomioon myös polttoaineen […]

Kimppa-auto nimeltä Möhkö

7.11.2016

  Meillä on neljän aikuisen omistama auto. Tällainen jakamistalouden koeponnistus lähti ajatuksesta, että Kainuu-asuja tarvitsee autoa, muttei kuitenkaan päivittäin. Ekologisesta ja taloudellisesta näkökulmasta yhteinen auto on fiksu juttu. Ollut jo kolme vuotta. Avaan hieman auton yhteisomistukseen liittyviä käytäntöjä ja meidän tekemiä ratkaisuja. Me neljä kun toivomme, että Möhkölle tulisi kavereita. Mikä auto se Möhkö on? […]

Lehmän lannalla liikenteeseen

14.9.2016

Lehmän lannalla liikenteeseen Noin puolet Suomen kasvihuonekaasupäästöistä tulee päästökaupan ulkopuolelta ja tähän puolikkaaseen suomalaiset voivat vaikuttaa muutenkin kuin ostamalla päästöoikeuksia pois markkinoilta. Meidän perheessä tuli kesällä ajankohtaiseksi uuden auton hankinta ja kuten asiaan kuuluu, koeajoimme vähäpäästöisiä malleja hybridit mukaan lukien. Kaasuauton kohdalla jokin ”kolahti”. Tankatessa yhden koeajon aikana biokaasua suomalaiselle maatilalle rakennetulla tankkausasemalla, päätimme vaimon […]

Vieraskynä: Ilmastotekoja tässä ja nyt

15.8.2016

”Ilmastonmuutos on jenkkien ja kiinalaisten syytä, ei meidän suomalaisten päästöt mitään vaikuta. Eikä yksittäisten ihmisten tekemät valinnat ilmaston lämpenemistä pysäytä, kyllä suurteollisuuden pitää ottaa enemmän vastuuta asian hoitamisessa.” Edellä esitettyihin näkemyksiin törmää usein keskustellessaan ilmastonmuutoksesta erilaisten ihmisten kanssa. Vaikka ilmastonmuutos on todellisuutta tässä ja nyt, lämpenevän ilmaston taustalla olevat syy-seuraussuhteet ja tarvittavat toimenpiteet asian korjaamiseksi […]

Hiilineutraalia jalkapalloa

8.8.2016

EU:n päästökauppaa arvostellaan paljon ja enimmäkseen aiheetta. Päästöoikeuden hinta on tosiaan matala, mutta se on myös erinomaisen hieno asia, jos nykytilanne osataan hyödyntää. Matala hinta tarkoittaa sitä, että CO2-tonnin vähentäminen eli ilmastonmuutoksen hillintä on tällä hetkellä todellakin noin halpaa. Matala hinta ei kannusta investoimaan, mutta päästökaupan tarkoitus ei olekaan investointien lisääminen vaan päästöjen vähentäminen. Päästökaupan […]

Vieraskynä: Vuosikymmenen lentolakko

21.6.2016

Istumme ystävien kanssa ravintolassa. Keskustelu ajautuu kesän kynnyksellä tulevaan lomaan. Olemme menossa yhteiselle lähilomamatkalle viikoksi Nuuksioon. Mökin olemme vuokranneet Airbnb:n kautta. Lentoloma ei tule kyseeseen haitallisten ympäristövaikutusten takia. Olen viimeksi lentänyt lomamatkalle lähes kymmenen vuotta sitten. Tuolloin teimme puolisoni kanssa häämatkan Japaniin. Lentämisestä aiheutetut päästöt kompensoimme Maan ystävien www.lentomaksu.fi -palvelun kautta. Kerätyt rahat käytetään Maan […]

Päivitystä verkkokauppaan ja viime viikkojen huisketta

3.5.2016

Ollaan viimeisimmät viikot potkittu asioita oikein kunnolla eteenpäin. Verkkosivuja päivitelty ja verkkokauppakin avattu onnistuneesti! Iso kiitos Digitoimiston Dudelle ja ensimmäisille verkkokaupan asiakkaille! Wohoo! Osallistuttiin viime viikolla ympäristöministeriön koordinoimaan hankkeseeseen, jossa etsitään 100 parasta ilmastoratkaisua. Nyt käynnissä on äänestys, noista monista loistavista, ilmastoratkaisuista, tinyurl.com/100ratkaisua. Toivotaan, että jokainen kynnelle kykenevä kävisi antamassa äänensä, ei pelkästään meille, mutta myös […]

Tiedosta ja herää

13.4.2016

Asioihin herääminen vaatii herätteen. Joulun jälkeen se heräte voi olla vaikka vaa’alla käyminen. Huomaa, että kiloja on tullut ja jotain pitäisi tehdä. Yli vuosikymmenen on ihmisille kerrottu, että on meneillään ilmastonmuutos ja hiilidioksidi näyttelee merkittävää roolia tässä paletissa. Ihmiset ovat heräämässä vasta nyt tiedostamaan ongelman, kun ilmasto muuttuu niin paljon, että sitä pystytään havainnoimaan päivittäisessä […]

Mitä te teette?

13.4.2016

Me uskomme, että yksilöiden pitää itse kantaa vastuu teoistaan. Oli tekemiset ja vastuun laadut sitten mitä tahansa. Vastuunkantaminen on myös moraalinen asia, usein myös vapaaehtoinen. Aloimme etsiä, miten voisimme ottaa vastuun päivittäisissä toimissamme aiheuttamistamme vaikutuksista hiilidioksidipäästöihin, emmekä löytäneet hyvää, läpinäkyvää ja yksinkertaista tapaa tehdä sitä. Asiaa pengottuamme ja pohdintojen jälkeen päädyimme EU ETS -päästökaupan piiriin useammastakin […]

Siirry takaisin sivun alkuun