Kun haluaa olla ekologisten tekojen suunnannäyttäjä omalla alallaan, täytyy tehdä kestäviä ratkaisuja ansaitakseen vihreän statuksen. GreenStar Hotel on Suomen ensimmäinen täysin hiilineutraali hotelliketju, joka pääsi tavoitteeseensa vähentämällä päästöjään ja kompensoimalla loput CO2eston ainutlaatuisen päästöleikkuri-palvelun avulla.
Ihminen on aina halunnut matkustaa. Niinpä GreenStar Hotelsin (https://www.greenstar.fi/) toimitusjohtaja Kristian Ikonen uskoo, että hotelleilla on paikkansa myös tulevaisuudessa. Voisiko hotellia toimivampaa käyttöliittymää ollakaan, sillä tarjoaahan se matkustajalle siistin, turvallisen ja helpon tukikohdan?
Ikonen myöntää, että hotellialalla on toimittu aikoinaan varsin tuhlailevasti ympäristöasioista välittämättä. Hän halusi kuitenkin tehdä asiat toisin: luonnonmukaisesti ja säästeliäästi. Ajatusmalli on peruja Ikosen isältä Reijo Ikoselta, joka hotelli- ja ravintola-alan yrittäjänä arvosti jo 1960-luvulla kestäviä toimintamalleja.
”Uusi hotellikonsepti syntyi halusta vaikuttaa ympäristöön ja ympäröivään yhteiskuntaan positiivisesti – siten, että se säästäisi samanaikaisesti luontoa, energiaa ja rahaa”, Ikonen muotoilee.
Kun ensimmäinen GreenStar -hotelli aukesi asiakkaille Joensuussa vuonna 2008, ympäristöystävällisyys vasta nosti päätään globaalina megatrendinä. Vuosi vuodelta hotelliketju on laajentunut, mutta samalla se on kiristänyt ympäristö- ja ilmastotavoitteitaan.
”Olemme aina halunneet kokeilla ennakkoluulottomasti uusia ympäristöystävällisiä toimintatapoja. Vuonna 2019 yrityksestämme tuli vihdoin hiilineutraali, mikä oli pitkäjänteisen työn ja luotettavien kumppaneiden ansiota”, Ikonen kertoo.
(juttu jatkuu kuvan jälkeen)
Kolme askelta: tiedosta, vähennä, estä
GreenStar on seurannut alusta lähtien CO2eston mottoa: tiedosta, vähennä, estä. Syvällisen tutkimustyön aluksi yritys selvitti päästölähteensä ja sopivat palveluntarjoajat kompensaatiomalleihin erikoistuneen ympäristöinsinööri Matti Sivosen tuella.
Hiilijalanjäljen arvioinnissa puolestaan auttoi asiantuntijayritys Sweco, joka laski GreenStarin kokonaispäästöt Greenhouse Gas Protocol -standardin mukaisesti.
Kun päästölähteet olivat tiedossa, päästöjä vähennettiin ennen kaikkea lämmityksestä ja ilmanvaihdosta. Niinpä yritys käyttää nykyään vihreää sähköä ja tuottaa osan tarvitsemastaan energiasta omalla aurinkovoimalla.
Lisäksi pyykin määrä pyritään minimoimaan ja käyttämään ekologisia pyykinpesuaineita. Aamiaistuotteet taas tulevat valtaosin ekologisilta lähituottajilta.
Yksi toimintamalli on kuitenkin ylitse muiden: hotelliketju pyrkii korkeampaan käyttöasteeseen monikäyttöisillä ja edullisilla huonetyypeillä.
”Kun koko talo on mahdollisimman tehokkaassa käytössä, se kutistaa päästöjä per majoittuja. Tämä on yksinkertainen ja vaikuttava tapa, joka on meidän hotelliemme erikoisuus”, Ikonen tähdentää.
Jatkuvasta toimintatapojen kehittämisestä huolimatta kaikkia päästöjä on Ikosen mukaan mahdotonta vähentää pelkästään omilla teoilla, sillä palveluntarjoajien toimintaan voi vaikuttaa vain rajallisesti.
”Mittaamisen, arvioinnin ja vähentämisen jälkeen emme saavuttaneet vielä hiilineutraaliutta. Niinpä halusimme kompensoida loput päästöistä CO2eston uniikin palvelun avulla”, Ikonen kertoo.
Asiantunteva kumppani avuksi päästöjen kompensointiin
CO2esto valikoitui GreenStarin kumppaniksi kansallisen ja kansainvälisen analyysin perusteella. Ikosen mukaan CO2eston palvelu oli kaikista läpinäkyvin, selkein ja vastuullisin tapa kompensoida päästöt hankkimalla päästöoikeuksia pois EU:n päästökauppajärjestelmästä.
”Päästökauppa osoittautui erinomaiseksi mekanismiksi, vaikka moni suhtautuu siihen skeptisesti julkisen keskustelun takia. Muut kilpailijat eivät kuitenkaan täyttäneet CO2eston korkeita kriteereitä. Heidän logiikkansa on aukoton”, Ikonen toteaa tyytyväisenä.
Hän arvostaa erityisesti CO2eston yrittäjien asiantuntijataustaa ja osaamista, sillä he ovat Teknologian tutkimuskeskus VTT:n erikoistutkijoita. He ovat tutkineet vuosien ajan erilaisten toimien ja vähäpäästöisten teknologioiden vaikutuksia kasvihuonekaasupäästöihin.
”Ekspertti voi olla vain harvoissa asioissa, ja päästöjen kompensoinnissa CO2esto on onnistunut vakuuttamaan meidät. Asiakkaana pystyn luottamaan täysin heidän ammattitaitoonsa”, Ikonen vakuuttaa.
Yhteistyö CO2eston kanssa on sujunut hotelliyrittäjän mielestä alusta saakka suoraviivaisesti ja jouhevasti.
”He ovat olleet erittäin avuliaita ja uteliaita selvittämään paitsi meidän toimintaamme myös koko hotellialan toimintamalleja. Jaamme yhdessä saman mission hillitä ilmastonmuutosta”, Ikonen iloitsee ja jatkaa:
”Voin suositella kumppanuutta CO2eston kanssa 100-prosenttisesti.”
Yhdessä kohti kestävää tulevaisuutta
Ikonen vakuuttaa, että jokainen GreenStar Hotelsin yksityiskohta on mietitty kestävyyden näkökulmasta. Vaikka se on hotelliketjulle itseisarvo ja luonnollinen toimintatapa, hän toivoo kestävien toimintamallien yleistyvän myös muilla hotellitoimijoilla.
”Ympäristöasioista, kuten erilaisista tavoista vähentää ja kompensoida päästöjä, pitäisi puhua entistä enemmän. Onneksi esimerkiksi ympäristömerkit ovat tehneet ansiokasta työtä sen eteen, että toimintatapoja voi arvioida, seurata ja parantaa entistä helpommin”, Ikonen pohtii.
Vaikka ympäristöasioista huolehtiminen vaatii resursseja ja roimasti omaa aktiivisuutta, Ikonen uskoo, että pitkällä aikavälillä hiilineutraalius on merkittävä kilpailuetu hotellimarkkinoilla. Asiakkaat ymmärtävät ympäristöystävällisten ratkaisujen päälle ja osaavat myös vaatia niitä.
”Meille saapuessaan asiakas tietää tekevänsä paremman valinnan ympäristön näkökulmasta. Siitä haluamme pitää kiinni”, Ikonen tähdentää.
Hän kannustaa alan yrityksiä etsimään aktiivisesti tapoja vaikuttaa matkailun kestävyyteen, sillä se on investointi paitsi omaan yritykseen myös ympäristön tilaan. Hän puhuu erityisesti hyvien kumppanuuksien puolesta.
Yksi arvokas kumppani GreenStarille on CO2esto, jonka kanssa hotelliketju aikoo jatkaa yhteistyötä. Parhaiden toimintamallien käytöstä ei saa tinkiä, Ikonen näkee.
”Hyvien kumppaneiden avulla pienikin toimija pystyy saavuttamaan isoja asioita. Kumppanuus CO2eston kanssa innostaa tekemään töitä vihreällä sydämellä nyt ja tulevaisuudessa”, Ikonen hymyilee.
Kirjoittaja: