Artikkeli on julkaistu alunperin Nordea Funds Magazinessä 17.6.2019: http://nordeafundsmagazine.fi/artikkelit/hiilidioksidipaastojen-kompensointi
Hiilidioksidipäästöjen kompensointi on kuin älypuhelinten tulo markkinoille – hieno juttu, mutta opeteltavaa riittää
Kompensointi, hyvitys, mitätöinti, poisto. Anekauppa, viherpesu, syyllisyys. Hiilidioksidipäästöjen kompensointi ja siitä tänä päivänä käytävä keskustelu muistuttavat monella tapaa älypuhelinten tuloa 2000-luvun alussa: uutta opeteltavaa riittää. Kaikenlaisia kauhukuviakin nousee mieleen – tästäkö moraalinen rappio nyt alkaa? Myös kompensointikeskustelu on tunnereaktioiden sävyttämä. Onko omien päästöjen hyvittäminen reilua tai järkevää toimintaa ylipäätään? Perusasiat ovat kuitenkin suhteellisen yksinkertaisia, kun niiden äärelle kerran pysähtyy. Aloitetaan siitä, että kyse ei todellakaan ole anekaupasta.
Hiilidioksidipäästöjen kompensointi alana on melko uusi. Vaikka Suomessakin sitä ovat tarjonneet lukuisat eri toimijat jo muutamia vuosia, oikeastaan vasta loppuvuonna 2018 julkaistu kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n raportti ja sitä seurannut laaja herääminen todella nostivat alan nousuun.
Samalla käynnistyi keskustelu päästöjen kompensoinnin luonteesta ja merkityksestä. Tätä keskustelua on dominoinut vertaus, jossa kompensointia verrataan keskiaikaiseen anekauppaan: omia päästöjään ei tarvitse vähentää, kun omatuntonsa voi ostaa rahalla puhtaaksi.
Vertauksen läheinen suhde synnin käsitteeseen on omiaan osoittamaan, miten voimakkaasti syyllisyyden tunteet ovat kompensointikysymyksessä läsnä, kuten koko ilmastokeskustelussakin ylipäätään.
Tärkeää on kuitenkin ymmärtää, että päästökompensointia tarjoavat tahot eivät ajattele näin. Joka ainoa korostaa palveluissaan, ettei kompensointi ole vähentämisen vaihtoehto vaan osa kokonaisuutta.
Mitä ympäristöystävällistä mainetta tavoitteleviin yrityksiin tulee, myös kuluttajat osaavat nykyään vaatia ilmastoystävällisyyttä. Pelkästään kompensoimalla ei näihin odotuksiin voi vastata. Eivätkä jatkuvat Thaimaan lennot hio kenenkään imagoa, vaikka kuinka syytäisi samalla euroja sademetsiin.
Ennen kaikkea: kukaan ei voita pitkällä aikavälillä, ellei kaikkea voitavaa tehdä ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Hiilidioksidipäästöjen määrä on objektiivinen, mitattava tosiasia, jonka ratkaisemiseksi tarvitaan tekoja – ei syyllistämistä tai syyllisyyttä.
Kompensoida voi kolmella eri tavalla
Koska hiilidioksidipäästöjen kompensointi on alana uusi, on hyvä ymmärtää, että tietynlainen sekavuus on sille vielä tyypillistä: niin hinnoittelu, käytännöt kuin koko alan määrittelykin hakevat edelleen muotoaan.
Myös terminologia on vielä osittain päällekkäistä. Puhutaan kompensoinnista, hyvittämisestä ja mitätöinnistä, jotka kaikki tarkoittavat käytännössä samaa asiaa. Tässä artikkelissa käsiteviidakkoa on purettu siten, että kattokäsitteenä käytetään päästöjen kompensointia. Tämän alle on sitten laitettu kaikki omien hiilidioksidipäästöjen aiheuttamien vaikutusten poistamiseen tähtäävät erilaiset menetelmät.
Lukuisten erilaisen termien lisäksi myös itse kompensointikeinoja tuntuu olevan valtava lukumäärä. Runsauden pulaan on helppo hukkua. Pitäisikö rakentaa biokaasuvoimaloita Intiassa? Vai hankkia parempia helloja ugandalaisille?
Käytännössä ratkaisuja on tänä päivänä vain kolmea eri päälajia: päästöjen poistaminen, päästöjen estäminen ja vähäpäästöisiin ratkaisuihin sijoittaminen eli päästöjen substituutio. Selvyyden vuoksi olisi hyvä, että nämä kolme tapaa erotettaisiin paremmin. Ne toimivat nimittäin keskenään hyvin eri tavalla.
Tarkastellaanpa jokaista hieman tarkemmin.
Hiilidioksidin poistaminen ilmakehästä eli hiilinielut
Tunnetuin hiilidioksidin poistomenetelmistä on metsitys, johon liittyviin projekteihin on voinut sijoittaa jo pitkään. Sekä luonnolliset metsät että hoidetut metsät ovat hiilinieluja, mutta kompensointiin soveltuu vain sellainen metsitys, joka ei olisi tapahtunut ilman kompensointirahoitusta eli se on niin sanotusti aidosti lisäinen. Kompensointiin kelpaavatkin vain luonnontilaan jäävät metsät, koska metsätalous toimii markkinavetoisesti ja siten lisärahoituksella on vaikea saada aikaan mitään aidosti lisäistä.
Muutkin poistomenetelmät tekevät tuloaan. Energiayhtiö Fortum ilmoitti huhtikuussa 2019, että se on yhteistyökumppaneidensa kanssa avaamassa Puro-nimisen markkinapaikan, jossa ensimmäistä kertaa tarjotaan mahdollisuus tarjota ja ostaa hiilidioksidipäästöjen poistoa ilmakehästä.
Vielä pilotointivaiheessa olevan Puron kautta hiilidioksidia voidaan toistaiseksi poistaa kolmella eri metodilla: se varastoidaan joko biohiilenä maaperään, karbonaattimineraaleihin tai puisiin rakennuselementteihin. Käytännössä poistaminen tapahtuu siis sitomalla hiilidioksidia rakenteisiin tai maaperään jollakin näistä hyväksytystä tavoista.
Hiilidioksidin poistamisen haasteena on luonnollisten ratkaisujen tapauksessa aidon lisäisyyden ja pysyvyyden varmistaminen, ja toisaalta hiilidioksidin talteenotto- ja varastointiteknologioiden osalta hinta.
Joka tapauksessa hiilidioksidin poisto on tärkeä tulevaisuuden teknologia. Teknologisia ratkaisuja ovat Purossa tarjottujen lisäksi myös esimerkiksi biomassan poltosta syntyvän hiilidioksidin talteenotto ja varastointi (bio-CCS) sekä tietyin edellytyksin myös metsitys.
Poistoteknologian laajamittainen käyttöönotto on globaalilla tasolla kuitenkin järkevää vasta sitten, kun päästöjä on ensin vähennetty. Emme voi jatkaa päästämistä metsityksen varjolla, koska maailmanlaajuiset päästöt on saatava pienemmiksi kuin hiilinielut.
Tehdas Puolassa vähentää sinun päästöjäsi
Päästökauppa on yllättävän huonosti tunnettu mutta erittäin tehokas keino laaja-alaisten päästövähennysten saavuttamiseen. Järjestelmää voidaan käyttää myös yksilö- ja yritystasolla omien päästöjen kompensointiin.
Yksinkertaistaen päästökauppa tarkoittaa jonkin alueen hiilidioksidipäästöjen pakottamista tavoitteeseen antamalla toimijoiden käytettäväksi vain tavoitteen mukainen määrä päästöoikeuksia (niin sanottu cap and trade -malli). Toimijoiden päästöjä mitataan, valvotaan ja säädellään kattavasti, ja toimijat voivat valita, onko heidän kannattavampi ostaa tai myydä päästöoikeuksia vai toteuttaa päästövähennystoimia.
Idealla on kaksi merkittävää etua: ensinnäkin tietyn, laajan alueen kokonaispäästöt vähenevät varmasti tavoitetasolle suhdanteista riippumatta, ja toiseksi tämä tapahtuu kustannustehokkaasti.
Cap and trade -mallissa päästövähennykset tapahtuvat siellä, missä niiden tekeminen on halvempaa kuin päästöoikeuksien ostaminen. Päästöoikeuksien hinta puolestaan määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan. Koska tarjonta on ennalta määrätty päästövähennystavoitteen mukaiseksi, kysynnän nousu kasvattaa hintaa ja lasku vastaavasti halventaa.
Päästökauppajärjestelmiä löytyy esimerkiksi Yhdysvaltojen Kalifornian osavaltiosta sekä Kiinasta, mutta toistaiseksi laajin järjestelmä on EU:ssa. 45 % unionin alueen kasvihuonekaasupäästöistä kuuluu sen piiriin. Päästökauppa on EU:n tärkein työkalu päästöjen vähentämisessä, mutta myös asia, joka ei ole tavallisille kuluttajille juuri lainkaan tuttu.
Huonosta tunnettavuudestaan huolimatta EU:n päästökauppa tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden kompensoida omia päästöjä vedenpitävällä tavalla. Kun sieltä ostaa päästöoikeuksia pois, päästökaupan piiriin kuuluvat toimijat joutuvat päästämään juuri sen verran vähemmän – valvotusti ja mitatusti. Käytännössä siis kompensoit päästösi estämällä vaikkapa puolalaista voimalaitosta käyttämästä päästöjesi kokoisen summan kivihiiltä.
EU:n päästökauppajärjestelmä on tällä hetkellä maailman laajin. Sen piiriin kuuluvat esimerkiksi energiantuotantolaitokset, ja se kattaa noin 45 % unionin alueen kasvihuonekaasupäästöistä.
Substituutiossa moninkertaisuus on välttämätöntä
Vähäpäästöisiin ratkaisuihin sijoittamisella eli hiilidioksidipäästöjen substituutiolla tarkoitetaan jonkun päästöjä aiheuttavan toiminnon korvaamista puhtaammilla ratkaisuilla. Termin alle lasketaan tässä artikkelissa kaikki ne tavat, jotka eivät ole päästöjen estämistä tai hiilidioksidin poistamista.
Niitä on niin paljon, että yksi artikkeli ei listaamiseen riitä. Globaalilla mittapuulla tarkasteltuna mukaan mahtuu jos jonkinlaista projektia hyvinkin kiinnostavista ja tehokkaista ratkaisuista aina epäilyttävästi viherpesulta tai rahastukselta vaikuttaviin kuvioihin. Huomionarvoista on, että hyvälläkin tahdolla tehtyyn mutta käytännössä tehottomaan projektiin sijoittamista ei pitäisi kutsua kompensoinniksi vaan ympäristöhyväntekeväisyydeksi tai kehitysavuksi.
Väärinkäytösten välttämiseksi ja päästövähennysten todentamiseksi alalle onkin kehitetty standardeja, joista yksi tärkeimmistä on Gold Standard. Instituutiolla on tietyt kriteerit, jotka sen hyväksymiltä projekteilta vaaditaan. Siitäkin huolimatta epävarmuustekijöitä on paljon. Onko biokaasun käyttöönotto Intiassa niin tehokasta kuin sen on laskettu olevan? Olisiko joku muu taho ostanut ugandalaisille uunit joka tapauksessa?
Näiden kaltaisten kysymysten vuoksi jotkut toimijat ovatkin valinneet moninkertaisen kompensoinnin, millä tarkoitetaan, että epävarmuuden tilkkeeksi sama, laskennallinen hiilimäärä kompensoidaan useita kertoja.
Jos omia päästöjä haluaa kompensoida sijoittamalla vähäpäästöisiin ratkaisuihin, tällainen moninkertainen menetelmä on suositeltavin. Myös se kannattaa varmistaa, että palveluntarjoaja on valinnut sertifioituja tai muuten aidosti lisäisiä projekteja.
Parempi tehdä edes jotain
Jos ensimmäisissä älypuhelimissa chatti- ja kamerasovelluksineen riitti opeteltavaa, niin kyllä riittää päästökompensoinnissakin.
Siksi onkin tärkeää muistaa tärkeä perustotuus:
Päästökompensointiasioissa, kuten ilmastonmuutoksen hillinnässä yleensäkin, on aina parempi tehdä jotain kuin olla tekemättä yhtään mitään.
Nykyiset laaja-alaiset ilmastotoimet eivät riitä ilmastotavoitteiden saavuttamiseen, vaan niiden lisäksi on tehtävä paikallisempia toimenpiteitä. Euroopassa vapaaehtoiset toimenpiteet kannattaa keskittää päästökaupan ulkopuolelle, koska päästökaupan osalta ainoa tapa aidosti vähentää päästöjä on vähentää päästöoikeuksien määrää. Päästökaupan ulkopuolisia toimia ovat muun muassa liikenne, maatalous ja jätehuolto. Myös Euroopan ulkopuolelta tuotavien tuotteiden kulutuksen vähentäminen on tehokas keino vähentää päästöjä.
Ilmastonmuutos on niin nopeasti etenevä ja laaja-alainen asia, että sitä vastaan taisteltaessa todella tarvitaan ”joka rintaman sotaa”. Päästöjä pitää vähentää ja hiilidioksidia sitoa mahdollisimman tehokkaasti ja nopeasti kaikkialla, eikä resursseja sen paremmin kuin rahaakaan ole varaa tuhlata ratkaisuihin, jotka toimivat vain näennäisesti tai aiheuttavat samat päästöt jossakin toisaalla.
Kaikki yllä kuvatut keinot puoltavat paikkaansa maailmassa, kunhan niiden todellisen luonteen ymmärtää. Eikä tarvitse olla psykologi tai tekniikan tohtori, että perusasiat saa hanskaan.
Ja kuten alussa mainittiin, perusasioista tärkein on prioriteettijärjestys: päästöjä on ensin vähennettävä, ja jäljelle jäävien päästöjen kompensointi todellakin tulee vasta toisena. Tämän kun tiedostaa, on jo pitkällä.
Terminologiaa avattuna
- Hiilidioksidipäästöjen kompensointi: kattokäsite alalle, jossa hiilijalanjälki hyvitetään. Yksilö tai organisaatio haluaa kompensoida tietyn tonnimäärän hiilidioksidipäästöjään maksamalla rahaa palveluntarjoajalle. Maksua vastaan palveluntarjoaja hyvittää kyseisen tonnimäärän jollakin kolmesta tunnetusta tavasta (poisto, esto, vähäpäästöisiin sijoittaminen).
- Hiilidioksidipäästöjen poistaminen: Hiilidioksidin sitominen kasvavaan biomassaan tai maaperään sekä sen pysyvä varastointi pitkäikäisiin tuotteisiin tai maan alle geologisiin muodostumiin. Olennaista on että hiilidioksidimolekyyli poistuu ilmasta. Rahasummalla siis käytännössä toteutetaan hiilidioksidia poistavaa projektia, kuten metsitystä.
- Hiilidioksidipäästöjen estäminen: Toimii jonkun alueen päästökaupan, esimerkiksi EU:n päästökaupan, pohjalta. Käytännössä rahasummaa vastaan ostetaan päästökauppaan kuuluvilta suurilta päästölähteiltä kuten voimalaitoksilta pois päästöoikeuksia ja jätetään päästöoikeudet käyttämättä. Tällöin kyseisen alueen kokonaispäästöt pienenevät ostetun määrän verran.
- Vähäpäästöisiin ratkaisuihin sijoittaminen: Rahasummalla tuetaan investointeja vähäpäästöisiin ratkaisuihin, mikä vähentää päästöjä jollain aikavälillä mikäli ratkaisut syrjäyttävät päästöiltään suurempaa tuotantoa. Projektit voivat olla esimerkiksi uusiutuvan energian käyttöönottoa jollain alueella.
- Aidosti lisäinen: Päästökompensointi on aidosti lisäinen silloin, kun päästövähennys ei olisi tapahtunut ilman tätä nimenomaista kompensaatiota. Esimerkiksi kasvavaan talousmetsään sitoutuvan hiilen laskeminen päästöjen kompensoimiseksi ei ole aidosti lisäistä, koska kyseinen metsä kasvaisi joka tapauksessa. Koska nykyiset toimenpiteet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi eivät riitä, on tärkeää, että toimenpiteet ovat aidosti lisäisiä.