Janne Kärki

Menneestä ja tulevasta

Uusi vuosi ja uudet kuteet. Vai oliko se sittenkin uudet kujeet? Meillä CO2Esto:ssa ei noista kuteista niin perusteta, mutta uusia kujeita meillä on kyllä koko ajan suunnitteilla. Perinteisiä uudenvuoden lupauksiakaan sen sijaan ei meinattu tehdä – meillä kun on jo tuo pidemmän aikavälin lupaus voimassa eli ILMASTON PELASTAMINEN. Vuosi 2016 oli CO2Esto:n ensimmäisen toimintavuosi. On […]

Matti Tähtinen

Ajatuksia ulkojäiltä ja ulkojäistä

Olipahan niin innostava ilta, että pakko oli lyödä blogiin heti tarinaa. Illan aktiviteetti nimittäin oli ulkojää ja luistelemaan opettelu. Itse jo pysyn pystyssä, mutta tyttärelle tuossa liukkaassa ja kovassa pinnassa oli uutuuden viehätystä. Aivan loistavaa ajanvietettä. En muista tarkalleen, että milloin viimeksi olen laittanut hokkarit jalkaan, mutta osasin vielä nauhat solmia. Keli siis nollassa, ilmassa usvaa […]

Vieraskynä

Kimppa-auto nimeltä Möhkö

  Meillä on neljän aikuisen omistama auto. Tällainen jakamistalouden koeponnistus lähti ajatuksesta, että Kainuu-asuja tarvitsee autoa, muttei kuitenkaan päivittäin. Ekologisesta ja taloudellisesta näkökulmasta yhteinen auto on fiksu juttu. Ollut jo kolme vuotta. Avaan hieman auton yhteisomistukseen liittyviä käytäntöjä ja meidän tekemiä ratkaisuja. Me neljä kun toivomme, että Möhkölle tulisi kavereita. Mikä auto se Möhkö on? […]

Eemeli Tsupari

Lehmän lannalla liikenteeseen

Lehmän lannalla liikenteeseen Noin puolet Suomen kasvihuonekaasupäästöistä tulee päästökaupan ulkopuolelta ja tähän puolikkaaseen suomalaiset voivat vaikuttaa muutenkin kuin ostamalla päästöoikeuksia pois markkinoilta. Meidän perheessä tuli kesällä ajankohtaiseksi uuden auton hankinta ja kuten asiaan kuuluu, koeajoimme vähäpäästöisiä malleja hybridit mukaan lukien. Kaasuauton kohdalla jokin ”kolahti”. Tankatessa yhden koeajon aikana biokaasua suomalaiselle maatilalle rakennetulla tankkausasemalla, päätimme vaimon […]